header-photo

KIRJOITUS No# 2, Iso-Allo Ihan Itse!


Kuka tai mikä on Iso-Allo?


(Kuva: Dinosaurusopas-nimiseltä CD:ltä, josta muokattu nettiin sopivaksi.)

Iso-Allo* on suomennos nimelle Big Al, joka on annettu Allosaurusurokselle, joka kuoli aika
nuorena. Erikoiseksi tämän tekee sen fossiilisista jäännöksistä löytyvät vammat, kuten
murtumat. Wikipedia (
Suomeksi, tynkä TAI: Englanniksi, laajemmin) tietää kertoa seuraavaa
(Käytetty myös nimeä Iso-Ali):

- Nimen merkitys: Erilainen lisko (ei haettu Wikipediasta)
- Löytyi Wyomingista 1991
- Löydettyjen fossiilien osuus noin 90-95 %
- Eli noin 145 miljoonaa vuotta sitten jurakaudella.
- Koko fossiilin esiin kaivaminen vei aikaa 8 päivää.
- Iso-Allo sai elinaikanaan noin 70 erilaista murtumaa.
- Iso-Allo eli noin 7 vuotta vanhaksi.
- Iso-Allo oli pisimmillään 8-10 metriä päästä häntään.
- Kyseisesti hirmuliskosta on tehty elokuva "Ison Alin Tarina (Ballad Of The Big Al)".
- Ison-Allon löytäjät löysivät myös toisen Allosauruksen, sen nimeksi tuli "Iso-Allo II"
- Eri Allosaurus-lajeja on tunnistettu yhteensä 7, näistä Allosaurus Fragilis tunnetuin.

Tutkimusten mukaan Iso-Allo kuoli joen pohjalle ilmeisesti nälkään nääntyneenä, jonka
jälkeen kuivuutta edeltänyt sadekausi sai Allosauruksen luurangon vajoamaan mutaan.

Kuka taas on Allo, joka käyttää kyseistä nimimerkkiä?

Kyseessä on eräs 1981-syntynyt mieshenkilö Suomesta, joka lueskeli kerran Aku Ankkaa jossa
oli dinosaurusteemainen tarina, näitä Akuja löytyi lisääkin ja nälkähän kasvaa syödessä; niin kävi vain tässäkin. Kiinnostus dinosauruksia kohtaan kasvoi entisestään, kunnes joskus 2003 tuli
niin sanottu samaistuminen, jossa nimimerkki Iso-Allo esiintyy jo vuonna 2003 nyysseissä ja tämän voi bongata ainakin luomalla uuden uutisryhmätilin, kirjoittamalla palvelimeksi tämän:
news.cc.tut.fi ja tilaamalla ryhmät finet.ryhmat ja sfnet.ryhmat+listat josta jälkimmäisestä löytyy se vanhempi viesti joskus elokuun lopulla laitettuna. Nimimerkki sai tuolloin kauan kestäneen trollin maineen ja joskus 2005 luotiin ryhmä finet.fan.allo jonne kertyi valtava määrä
viestejä eri tahoilta ja väittelyä sekä sanaharkkaa oli. Noin 1½ vuotta myöhemmin ryhmä poistettiin mutta koska sitä on luotu uudelleen, on ryhmä yhä osalla palvelimista esillä.

Aluksi nimimerkki vaihteli, mutta pääpiirre säilyi, eli siinä oli joko merkkijono "Big Al" tai "Iso Allo" tai molemmat. Myöhemmin sana "Iso-" jäi alusta pois ja lopulta, vuonna 2009 maaliskuun
alussa tai lopussa nimimerkki jäi muotoon "Allo" josta se ei ole muuttunut. Mutta laitetaanpa
google hakemaan tuloksia "Kaikkialta Internetistä":

Iso-Allo = noin 1.770.000 hakutulosta, ensimmäisten joukossa isoallo.net, isoallo.com, joku Google Groupsin viesti vuodelta 2007, omat suunnistussivuni, Domain nimi palvelun tulos,
Joku arabialaista tekstiä sisältävä saitti josta löytyy: Quakenetin isoallo.net sitten on oma numismatiikkasivu näkyvissä, newssit.com:in juttu rahapötkön purkaamisesta. Quakenetin
kanavan Nordicbotti-statsit.

Big Al = noin 372.000.000 hakutulosta, alussa heti BBC:n sivut ja tämä, jo legendaarinen peli:
Ison Allon Peli (c) BBC Muutakin löytyi, kuten faktaa itse nimestä, Wikipediasaitteja, olihan niitä
paljonkin.

Parantelen sivua kyllä ajan saatossa.