header-photo

MIELIPIDE No# 8, Kiintolevy Tyhjänä, Vai Onko?

(Päivitetty helmikuussa 2010)

Jollekin on varmaan sattunut tilanne, että syystä tai toisesta kiintolevy on lakannut
toimimasta tai kiintolevy on jouduttu alustamaan viruksen takia. Formatoinnin eli siis
alustuksen jälkeen levy näyttää tyhjältä, näin ei siltikään ole! Vaikka levy olisi
formatoitu 7 kertaa peräkkäin, levy olisi ollut pakkasessa tai tulipalossa, voi siltikin
levyltä palauttaa tietoja (tulipalosta en osaa sanoa tarkemmin) oikeilla työkaluilla.

Näitä palautusohjelmia on ilmaisiakin ja jokaisella on haittapuolensa, itse olen käyttä-
nyt kuitenkin File Scavengeria, kun on tarvinnut palauttaa tietoja kiintolevyltä, jotka on
vaikkapa vahingossa poistanut, mainitaanpa esimerkki:

Esimerkki 1:
"Toisessa varakoneessa oli lakannut 300 gigatavuinen kiintolevy toimimasta, se ei edes
bootannut Windowsiin kuten piti, vaan ilmoitti levyvirheestä. Alustin levyn kahdesti ja
aloin asentamaan uudelleen XP:tä, kunnes keskeytin sen, vaikka tilanvaraustaulukot oli
ehditty uusia jo. Siirsin levyn toiseen koneeseen ja liitin sen orjana IDE-väylään, jossa
sitten kone tunnisti levyn alustamattomana, joten alustin levyn. Sitten sen jälkeen oti
File Scavengerin käyttööni ja aloin Long Searchilla tutkia 'potilasta' ja yllätys oli
melkoinen, kun kaikki levyllä sijainneet kuvatiedostot, Tomb Raiderit ja asiakirjat
olivat yhä tallessa vahingoittumattomina. Ohjelma osasi jopa kertoa, millä osioilla
tiedostot olivat aiemmin olleet tyyliin 1, 2, 3... Lopputulos oli se, että noin kaksi
kolmasosa levyn tiedostoista oli palautuksen jälkeen yhä käyttökelpoisia mukaan lukien
Outlookin sähköpostikansiot ja vanhat järjestelmätiedostot."

Esimerkki 2:
"Saadessani kerran tajunnanhämärtymiskohtauksen tulin ymmärtämättäni alustaneeksi
kameran muistikortin! Tiedot näyttivät olevan ikuisesti poissa, tullessani tajuihini
ymmärsin mitä oli sattunut, joten taas File Scavenger käyttöön ja sillä Long Searchilla
syyniin koko 8 gigainen SDHC-muistikortti. Tällä kertaa valtaosa kuvista oli säilynyt
ehjänä, kuvia oli noin 250 kpl + 26 videotiedostoa. Kun kuvat oli palautettu kiintolevylle
tyhjään kansioon, niin ehkä 10 kuvaa piti poistaa niiden 'pilaantumisen' takia, muuten
kuvat olivat käyttökelpoisia muodoissa _MG1024.jpg ja _VI1234.avi."

Esimerkki 3:
"Olin asentamassa tyhjälle kiintolevyasemalle, noin 750 GB:n kovolle Windows XP Pro:ta
aidolta levyltä aidolla lisenssillä. Olin ottanut tämän takia kaikki muut kovalevyt pois käytöstä vetämällä datapiuhan irti niistä, mutta yksi oli unohtunut silti. Aluksi tuli sininen
ruutu valkoisella tekstillä, joka toivotti tervetulleeksi Windowsin asennukseen, sitten kone
kysyi, alustetaanko kiintolevy kokonaan vai luodaanko uusi osio? Valitsin että kokonaan.
En sen erityisemmin kiinnittänyt heti huomiota, kunnes toisen yrittämän jälkeen huomasin,
että 'fuck, siinähän on yksi ulkoinen yhä kiinni!' Joten ei muuta kuin se irti ja sitten asennus
sujuikin kuten piti. Windowsin asennus onnistuis täysin, ajurit latailin toiselta koneelta ja
tein tärkeät päivitykset. Mutta Western Digital My book Miirror Edition (WDMBME jatkossa) oli täysin tyhjä! Vain pari windowsin tekemää kansiota jonne se yritti yhä sysätä lataamiaan
päivitystiedostoja! Aluksi kokeilin File Scavengerilla skannata WDMBME-levyn, mutta eihän
se osannut palauttaa yli 64 kB:n tiedostoja. Siten latailin Easy Recovery Pron ja sillä aluksi
pari kertaa epäonnistuttuani säädin niin, että varausyksikön koko on oltava 64 kB:a ja sitten sainkin aikaan tuloksia. Sillä nyt palautui valtavasti dataa, satoja gigatavuja takaisin
toiselle levylle tyhjään kansioon josta tutkin ensin tiedostoja kauan. Kun kaikki oli todettu
toimiviksi, poistin kaikki kelvottomat datat levyltä. Tämä WDMYME-levy oli RAID0-tilassa
silloin, joten säädin sen niin, että se on RAID1-tilassa, jossa toinen levy jatkuvasti peilaa
toista levyä. Laitan Easy Recovery Pro:sta joskus vielä parit kuvakaappaukset esille."


Itse File Scavenger ei ole enää saatavilla, mutta sen voi latailla koeajalle ilmaiseksi.

Tietoa File Scavengerista
Ohjelma tunnistaa kiintolevyjen lisäksi seuraavat tallennusmediat:
- levykkeet
- zip-levyke
- usb-muistitikut
- CF-, SD-, SDHC-, ja MMC-muistikortit


KUVA FILE SCAVENGER 3.2:STA

Ohjelman toimintaperiaate on tässä:
Kun tutkitaan vaikka muistitikkua tai -korttia, niin valitaan se asema listalta,
jossa laite on kiinni ja sitten valitaan Long Search ja odotetaan, että ohjelma on
käynyt läpi tutkittavan kohteen. Ohjelma kertoo kyllä, jos se ei voi lukea tiettyä
aluetta levyltä. Tiedostojen kunnot ohjelma kertoo merkkaamalla ne sanoin "poor"
tai "good" tai ei välttämättä sano mitään. Lopuksi ruksataan palautettavat tiedot
(vinkki: Maalaa halutut tiedostot ruudulta ja sitten ruksaat jonkun tiedoston, niin
kaikki tulee valituksi). Oletuksena ohjelma hakee kaikki mahdolliset tiedostotyypit.
Ohjelma itse on englanninkielinen ja melko selkeä käyttää, kun palautetaan tietoa,
niin valitaan kohdekansio (tyhjä!) jonne palautetaan ja sitten Recover! Palautus-
prosessin pituus riippuu siitä, miten isoa massamuistia tutkitaan.

Kiintolevyiltä tietoa palautettaessa toimintaperiaate on samanlainen, mutta yleensä
on järkevää ruksata ne tiedostot, jotka todella ovat palauttamisen arvoisia, tämä
tosin on työlästä, mutta silti sen vaivan arvoinen homma. Kannattaa huomata, että
ohjelma saattaa toisinaan löytää liudan tiedostoja, jotka nimetään Unknown000247.*
jossa * tarkoittaa tiedostotunnistetta, jota tiedosto edustaa, esim. jpg, gif, xls,
ppt, doc, pdf, txt... Nämä taas palautetaan kansioon "Unknown". Tiedostot eivät
välttämättä ole pilaantuneita, vaan niissä on saattanut esimerkiksi vaurioitua
tiedoston alkuperäinen hakemistopolku tai osa tiedostoa, joka kuvissa näkyy pikseli-
raitana keskellä/alkupäässä/loppupäässä kuvaa.

Arvio: 8,5
Edut:
- Tunnistaa useita tallennusmedioita.
- Mahdollistaa levyn perusteellisen tutkimisen.
- Tunnistaa levyn osioinnit muodossa 1, 2 jne.
- Palauttaa minkä tahansa tiedostotyypin.

Haitat:
- Asemavalikko voi vaatia tarkempaa tulkintaa.
- Ei saa suomeksi ainakaan vielä.